Upeeta mahtavaa, meidän Service Desk on Vuoden Service Desk!

Me Wisdomicilla lähdimme Vuoden Service Desk -kisaan keväällä 2021 tavoitteenamme saada ulkopuolista näkemystä omasta tekemisestämme ja tietysti kehitysideoita.

Kesän 2021 aika teimme itsearviointia nelihenkisen projektitiimin kanssa ja elokuun loppupuolella Wakaru auditoi meidän toimintaamme yhden päivän ajan. Auditointipäivän aikana auditoijat haastattelivat projektihenkilöitä, työntekijöitämme ja asiakastamme. Auditointipäivä sujui hienosti, vaikka jouduimmekin jälleen kerran koronan vuoksi tinkimään kasvotusten tapaamisesta ja hoitamaan kaiken etänä.

Voittajawebinaari järjestettiin Wakarun toimesta 9.12.2021 ja tuolloin saimme tiedon, että olemme voittaneet kisan. Se oli hieno hetki, ihan koko yrityksellemme ja erityisesti meidän arkemme sankareille eli työntekijöille.

Olemme nyt parin kuukauden ajan saaneet makustella voittoa ja edelleen joka kerta, kun se tulee puheeksi – ja se tulee usein – tuntuu hetki tähtihetkeltä. Olemme levittäneet tätä ilosanomaa useissa eri yhteyksissä ja se nostattaa aina hymyn kaikkien huulille.

Tunnustuksen myötä vahvistui ajatus, että olemme keskittyneet oikeisiin asioihin. Olemme tehneet pitkäjänteistä kehitystyötä tuotannossamme jo pitkään ja viimeisimpänä olemme ottaneet tuotantoon uuden Service Now -nimisen toiminnanohjausjärjestelmän. Uuden toiminnanohjausjärjestelmän myötä olemme saaneet tuotua useita eri tuotannon prosesseja läpinäkyvämmäksi sekä asiakkaille, että työntekijöillemme. Samalla olemme saaneet myös parannettua asiakaskokemustamme ja työntekijäkokemustamme.

Service Desk -kisasta saatua loppuraporttia on luettu useaan kertaan ja kehityskohteitakin sieltä löytyy, kuten toivoimmekin. Aika kehitystyölle on mitä otollisinta, sillä Wisdomic liittyi viime vuonna osaksi Frendyä, valtakunnallisesti paikallista IT-taloa. IT-kavereinamme tarjoamme korkean tason teknistä osaamista ja matalan kynnyksen avuliaisuutta ja Service Desk on keskeisessä roolissa palvelulupauksen täyttämisessä.

Sari Maunula

Kaipaatko lisätietoa aiheesta? Ota yhteyttä!

Tietoturva-syöte