Frendylle merkittävä kasvuloikka – Wisdomic liittyy Frendyyn

Frendy ja Wisdomic yhdistävät voimansa. Yrityskaupan seurauksena Frendyn yhteenlaskettu liikevaihto nousee noin 50 miljoonaan euroon ja yhtiö työllistää noin 220 IT-osaajaa.

Kun joukko IT:n kärkikavereita yhdisti voimansa kesäkuussa 2021, syntyi Frendy, valtakunnallisesti paikallinen IT-talo. Frendy on olemassa, jottei menestyvien PK-yritysten tarvitse olla IT-asiantuntijoita. Frendyn tehtävänä on pitää huolta asiakkaidensa liike-elämänlaadusta. Se tehdään yhdistämällä bisnesälyä ja teknistä tajua.

Wisdomic on noin 60 henkilöä työllistävä suomalainen IT-palveluyritys, jolla on toimipisteet Kaarinassa, Vantaalla ja Seinäjoella sekä konesali Vantaalla. Wisdomicin palveluihin kuuluvat tietoturva-, pilvi-, konesali-, laite- ja käyttäjätukipalvelut sekä infran ylläpito ja valvonta. Yhtiön liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa.

Frendyn toimitusjohtaja Mikko Peltonen kommentoi: ”Olen todella iloinen, että saamme Wisdomicin mukaan Frendyyn jo matkamme alkuvaiheessa. Jo ensi tapaamisista lähtien huomasimme Wisdomicin johdon kanssa, että sekä arvomme että strategiamme kohtaavat ja olemme yhdessä entistä vahvempia Suomen IT-palvelumarkkinoilla. Frendyn tavoitteena on olla valtakunnallisesti paikallinen IT-talo ja Wisdomicin myötä vahvistamme läsnäoloamme erityisesti Länsi- ja Etelä-Suomessa. Odotan innolla, että henkilöstömme pääsevät yhdistämään osaamistaan ja rakentamaan yhtä Frendyä.”

Wisdomicin toimitusjohtaja Tomi Makkonen jatkaa: ”Olemme Wisdomicissa toteuttaneet määrätietoisesti kasvustrategiaamme ja tutustuessamme Frendyyn palaset loksahtivat kohdalleen. Pystymme nyt tarjoamaan Wisdomicin asiakkaille entistä paremmin tukea läpi Suomen ja kehittämään henkilöstömme osaamista yhdessä uusien kollegoiden kanssa.”

”Wisdomicilla on pitkä historia Suomen IT-alalla ja yhdistyminen Frendyn kanssa looginen askel Wisdomicin kehityspolulla. Frendynä pystymme pitkällä aikavälillä entistä paremmin kehittämään kilpailukykyämme jatkuvasti muuttuvilla IT-markkinoilla.” toteaa Wisdomicin hallituksen puheenjohtaja Kari Sjöholm.

Yhdistymisellä ei ole vaikutusta asiakas-, henkilöstö- tai kumppanisuhteisiin; tutut yhteyshenkilöt palvelevat jatkossakin. Osapuolet eivät julkista kauppahintaa.

Lisätietoja:

Mikko Peltonen
Toimitusjohtaja, Frendy Oy
+358 40 520 1458 / mikko.peltonen@frendy.fi

Tomi Makkonen
Toimitusjohtaja, Wisdomic Oy
+358 44 520 0200 / tomi.makkonen@wisdomic.fi

Kari Sjöholm
Hallituksen puheenjohtaja, Wisdomic Oy
+358 40 536 6941 / kari.sjoholm@wisdomic.fi

Frendy lyhyesti: Parempaa liike-elämänlaatua oikealla tekniikalla

Kun joukko IT:n kärkikavereita yhdisti voimansa, syntyi Frendy, valtakunnallisesti paikallinen IT-talo. Olemme olemassa, jottei menestyvien PK-yritysten tarvitse olla IT-asiantuntijoita. Tehtävämme on pitää huolta asiakkaidemme liike-elämänlaadusta. Sen teemme yhdistämällä bisnesälyä ja teknistä tajua.

Kunnolla mietitty ja huippuunsa viritetty IT kun on tehokkuuden, tuottavuuden ja työnilon edellytys. Olemme huomanneet, että suomalaisessa tietotyössä olisi vielä reippaasti enemmän mahdollisuuksia ottaaM tekniikasta täysi hyöty irti. Ja tässä tärkeässä tehtävässä olemme parhaimmillamme.

Meitä frendyjä yhdistää korkean tason tekninen osaaminen sekä matalan kynnyksen avuliaisuus. Palvelemme välittömästi – sanan molemmissa merkityksissä. Olemme joukko IT-luottokavereita, joilta saat arvokkaat ystävänneuvot ripeästi ja suoraviivaisesti. Ja kun liike-elämäntilanteesi muuttuu, pysymme rinnallasi.

Ota frendyt IT-kavereiksesi, niin sisäistämme teidän tilanteenne, tuomme oikean tekniikan pöytään ja saamme liike-elämänlaatunne täyteen kukoistukseensa!

Frendyn liikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa ja työllistää 220 IT-osaajaa. Frendyn enemmistöomistaja on pääomasijoittaja Procuritas ja vähemmistöomistajina yhtiön avainhenkilöt.

Lue lisää: www.frendy.fi

Asiakastiedote (pdf)

Tietoturva-syöte